Kyllä vaan kaikki tapahtui taas niin äkkiä.
Nyt laatikossa tuhisee, tän kätilön lisäksi, 5 ihanaa touhuavaa gordonin pentua.

Olen nimennyt tämän pentueen sissikompanjaksi nimeltä "Taistelijat".
Se juontaa suoraan juonensa siitä, että lapset tupsahtivat laatikkoon huomattavasti keskentekoisina.
Meillähän oli käsitys että 7-9 pentua on mahdollisuus syntyä ja elimme sen suunnillee 7 mukaisesti, koska Aadan maha oli aika pieni.
Aada söi kuitenkin ihan hyvin ja jo kolmannelta viikolta asti penturuokaa kun oli niin pieni neiti sekä jauhelihat vielä päälle.

Huomasin jo keskiviikkona (viikolla 8) että Aada alkoi paastoamaan ja tyhjentämään. Laskeskelin siitä, että jos yhtään menee kuten Ellalla niin nelisen päivää menee siihen kun synnytys käynnistyy.
Pentulaatikko siirrettii toisesta päästä taloa (punaisilta pennuilta) toiseen päähän Aadalle, johon neiti sopeutui heti eikä ollut milläskään että sohva vietiin pois ja tilalle tuli tollanen laatikko.

Yritin kuitenkin joka päivä saada Aadalle menemään jotain ruokaa, koska oli kuitenkin vielä reilu viikko laskettuun päivään. Kaikella mahdollisella koitin, mutta niin ne vaan jäi kuppiin. Raakaa jauhelihaa meni vähäsen jonain päivänä ja toisena ei edes piimä uponnut.
"Muutin" myös itse laatikon viereen patjalle nukkumaan kun oli meno sen verran levotonta lauantaina.
No koko yö menikin sitte vehtaillessa, eikä mikään ollut hyvä. Kyllähän mä heti tiesin että mistä on kyse. Ulkona käytii tämän tästä eikä mikään auttanut saamaan hyvää oloa, mutta ajattelin että jos on jo tosi kyseessä niin sitte ainakin kävely auttaa siihen avautumiseen.
Yhtään minkäänlaista nestettä tai muuta tulppaa ei tullut, mutta aamuneljästä sunnuntaina odottelin että milloin alkaa tapahtua. Oli karseeta katsoa kun supistuksia tuli ja meni ja ponnistutti, mutta mitään ei tule. Kaikki kauhuajatukset ehti kyllä käydä mielessä, mutta mistä kummasta sainkin sellasen erittäin levollisen olon ja se taas vastaavasti viestitti Aadalle ettei ole mitään hätää. Ja niin niiden supistusten tahdissa elimme. En myöskään tiennyt ollenkaan onko siellä synnytyskanava auki tai mahtuuko sieltä mitään pentua tulemaan.
Kello oli 6-7 kun aloin huutamaan talon hereille, että nyt ja todella äkkiä apulaisia tänne laatikolle. Kohta tapahtuu. Anni-kätilöapulainen saapui silmät niin ristissä vihko ja kynä kädessä, että ajattelin tokkopa tuo edes tajuaa mitä täällä laatikossa tapahtuu :)

Herätys tuli melkein samantien.
6.47 tupsahti yksi taisteleva sissi maailmaan.
Ja voi herranen aika se oli pieni. En eläissäni ollu nähny niin pientä elävää koiran pentua. Ei edes voitu heti punnita sitä kun se oli NIIIIN pieni että se piti vaan saada äkkiä lämpöiseen vällyjen alle. Onneksi oli ystävä lainannut pulloja tätä varten.

Pikku-sissi pistettiin kääreeseen kaiken putsauksen jälkeen ja seurattii että miltä mies vaikuttaa. Se osoittautuikin oikeaksi menijäksi, mutta voi herranen aika että se oli pieni.Se kuitenkin tuli ensimmäisenä sen jälkeen mieleen, että no on se kanava ainakin auki :)

Kun saimme pikku-miehen lämpöiseksi, niin puntari odotti. Elopainoa oli tälle onnettomalle rääpäleelle kertynyt äipän masussa vain 140g. Se oli vähän pidempi kuin keskisormi eikä painanu lähellekään pientä jauheliha pakettia. Tai no joo, ehkä just sen paketin verran ilman jauhelihaa. Mutta se lohdutti, kun näki miten mies alkoi heti imeä punnituksen jälkeen Aadan nisää ja oli oikea ikiliikkuja. Takaisin vällyihin ja jäimme odottamaan seuraavaa.

No sittehän sitä alkoikin tapahtua. Pentuja tupsahteli kun plussapalloja. Hyvä kun pysyttiin mukana. Yhdessä kymmenessä minuutissa niitä syntyi 4. Vähän väliä ja pienen tauon jälkeen taas 2. Sitte rauhottui kunnes tauon jälkeen niitä tuli muutama vielä lisää suht rauhallisesti. Kaikkineen oli 5 pentua nisällä ja Aada rauhallisesti imetti niitä. Yhtä tyttöä jouduimme ruokkimaan pullosta kun se ei osannut itse imeä nisää.

Yhteensä Aada kantoi 11 pentua sisällään ja niistä kaksi oli jo valmiiksi kuollut kohtuun, joka taas oletettavasti vastaavasti käynnisti synnytyksen etuajassa eli 59 vuorokauden alussa. Suuri pentueen koko taas oli oletettavasti se syy miksi nämä eivät olleet tämän valmiimpia. Jos niitä olisi ollut vaan 5-8 niin oletettavasti olisivat jo kaikki olleet elinvoimaisempia.
Aadalle tämä oli liian suuri pentue kannettavaksi. Niillä ei ollut tilaa kasvaa Aadan sisällä. Tästä syystä niistä on osa kuollut jo odotusaikana. Luonto hoitaa näitä asioita itsekseen.

Ikäväksemme jouduimme muutamaa pentua elvyttämään, jotka eivät lähteneet itsekseen hengittämään. Se oli yrityksistä huolimatta turhaa. Niillä ei keuhkot vielä toimineet. Keskeneräisyys siis vaikutti näiden pienten elämän alkuun.
MUTTA me kuitenkin saimme iloksemme nuo 5 ihanaa pientä vilkasta gordoninsetteriä, jotka sinänsä ovat todellinen ihme koko tässä episodissa. Ja että Aada on kaiken kokeneena kunnossa. Oli ihan kamalaa katsoa miten Aada katsoi minua silmiin kun yritin hieroa niitä pentuja hengittämään eikä mitään tapahdu. Se katse oli niin anova, että itkin melkein jo senkin takia. Onneksi sieltä sitte aina syntyi seuraava ja onneksi niitä eläviäkin, jotta Aada koki sen onnistumisen ja onnen myös.

Viimeisenä syntynyt tyttö se onkin se todellinen sissi porukassa.
Me oletettii kun oli edellisen pennun pusaamisesta kulunut pari tuntia, että no niin se on siinä ja Aada lähti ulos käymään jalottelemassa. Sisään tultuaan laitoimme kaikki pennut nisille ja ihastelimme siinä että voi kamala miten voi elämä lähtä pienestä liikkeelle. Huomasin että Aada alkoi supistella, mutta tätä luulin jälkipoltoiksi. Sitten siltä tuli vedet ja aloin vähän ihmetellä että no mites sitä vettä nyt enään tulee kunnes huomasin että herranen aika, sieltähän näkyy jalka. No järkyttävät ajatukset taas ehti vilistä mielessä, mutta kovasti kannustin Aadaa ponnistelemaan. Ja niin sieltä tuli toinenkin jalka sekä vielä koko pentu napanuora katkenneena ja ihka elävänä villinä vintiönä :)

Kun äsken olimme itkeneet kaikkea väsymystä ja päivän murhetta, niitä säälittävän näköisiä pieniä setterin alkuja jotka eivät kuitenkaan saaneet elää, niin nyt itkimme riemusta miten ihanan näköinen voi olla tuollainen keskentekoinen villi sinnikäs jalat edellä maailmaan tuleva pikku-Sissi. Se oli riemun hetki. Se oli niin ihana olio. Ja tämä neiti se onkin sitte se porukan päättäväisin ja ihan varmasti pitää huolen siitä että on ruoka-aikana paikalla :)

Siis aiemmin kerroin kuinka sitä yhtä ruokiimme tuttipullolla.
Tämä neiti hengitti alusta asti vaikeasti ja itki koko ajan. Arvasin jotain olevan vialla. Ei kukaan muu pennuista itkenyt ja valittanut koko ajan. Se ei tyytynyt mihinkään. Sen ei ollut hyvä missään. Sanoin heti että saas nähdä saako tämä neiti nähdä edes huomista. Kuitenkin teimme senkin pienen eteen kaikkemme. Yöllä näytti jo hyvälle, mutta aamuyöstä huomasin että se haukkoo henkeä ja lopulta se ei enään hengittänyt. Aada huomasi tämän ja tökki ja tökki, mutta turhaan. Se nipisti sitä pentua että kuuluisi jokin vinkaisu. Mutta turhaan. Se katsoi minuun ja jälleen sillä järkyttävän säälittävällä ilmeellä, että: tee jotain!!! Äiti auta.
Yritin ja yritin ja lopulta vaan Aadan lohduksi, vaikka näinkin ettei enään ollut mitään tehtävissä. Siltä oli jo keuhkot pettäneet. Se katse Aadalla oli ihan kamala.
Yritin saada Aadan ajattelemaan niitä viittä siinä laatikossa. Laitoin niitä tissille ja juttelin sille niistä ja kannustin sitä niiden hoitamisessa. Kehuin kovasti miten hyvä äiti se on. En vaan ollenkaan tajunnut, miten paljon sen pienen pinkin neidin menetys järkytti Aadaa.
Olin jättänyt sen pois nukkuneen pennun sinne huoneeseen hyllylle odottamaan hautausta ja kävin itse keittiössä. Kuulin keittiöön, että jokin kolisee ja paukkuu siellä pentulaatikolla. Juoksin kovaa katsomaan, ettei Aada tee niille lopuille pennuille mitään. Ei, vaan se olikin ottanut sieltä hyllyltä sen pienen elottoman pentusen ja yritti haudata sitä omaan laatikkoonsa. Purskahdin itkuun. Se oli ihan kamalan säälittävän näköistä äidin tuskaa.

Onneksi nyt on aika vierähtänyt ja Aada on saanut kokea myös äitiyden onnea, tai miten sitä nyt sanoisi ihan koko ajan tissittelevistä pennuista, mutta kokenut on. Ihan niin kuin tämä kätilökin. Päällimmäinen ajatus mitä siitä kokemuksesta jäi on, että "tulihan koettua" mutta eipähän tuollaistakaan olisi kyllä toivonut koskaan kokevansa. Toivottavasti ainakin viisastuneena. Sen voin kuitenkin todeta, että kyllä vaan voi olla luonto ihmeellinen...

Nyt siis nämä elämän ihmeet ovat kolmen vuorokauden iässä ja ihan hirveesti muuttuneet. Ne on kaikki kasvaneet ihan silmissä ja mikä mahtavinta, kaikki syövät hyvin. Toisille on painoa tullut jo tuplasti, mutta pikku miehelle vain 50 g. Onhan sekin jo jotain varsinkin kun jo alkaa olla 200 g täynnä

Vantterin pentu on toinen pojista, joka painoi syntyessään 280 g. Nyt on sekin poika jo pitkälle yli 300g. Pennut näyttäävät ihan normi kokoisilta setterin pennuilta tällä hetkellä. Tänäänhän olisi se 62 vuorokausi...

Loppu hyvin kaikki hyvin.
Tässä teillekin vähän iloa nähtäväksenne:

Ja vielä vähän havainnoksi miten kamalan pieni se pieni oikein onkaan.
Syntymä paino siis 140 g.
Kolmen vuorokauden iässä 190 g. Eli kasvua on tapahtunut hyvin.
Näissä kuvissa "Kirppu" on nyt 2 vuorokautta ja vertailukohteena tulitikkuaski:

Hei, Olen Kirppu :)
Luonteeni on valloittava